Päivä valkeni Pfunds nimisen kylän leirinnästä varhain. Surkea, pätkivä nettiyhteys oli jotain käsittämätöntä näinä aikoina. Kummallinen systeemi, jossa bittiaikaa pitää ostaa jokaiselle laitteelle, ja yhteyden muodostamisen jälkeen pitää kirjautua nettisivulla. Jos aikaa haluaa säästää pitää välillä uloskirjautua. Tämä tuntuu pohjoisen sivistykseen tottuneelle todella kömpelöltä ratkaisulta. Haistan tässä helposti busineksen.
Teltta kasaan, tiskaus ja suihkut. Auringon juuri alkaessa lämmittää kahden vuoren välissä ollutta leirintäaluetta. Matkaa Stelvion solaan oli vielä reippaasti, mutta tie tuntui käyvän sitä ahtaammaksi mitä lähemmäs pääsimme. Korkeutta merenpinnasta oli semivakavan arvion mukaan kertynyt jo noin Haltin verran, eli ~1360 metriä.
Sitten se alkoi, viimeinen nousu maailman upeimmalla vuoristotiellä. 50 neulansilmämutkan verran kiemurtelua ja tiukoja tilanteita. Hairpinnien väli on arviolta 200-700 metriä, ja nousu on todella äkäistä. Maisema muuttuu jokaisen käännöksen jälkeen entistä karummaksi, eipä aikaakaan kun horisontissa näkyi jo ensimmäiset ikijään valtaamat huiput. Aivan älyttömän huikea näky! Vuoren rinteitä ja huippuja silmän kantamattomiin. Pekka hapetti Kübelwagenia ensimmäiset 30 neulansilmämutkaa ja minä jälkimmäiset 20. Tätä varten autot on tehty! Testosterinohumala ja sen tuottama fiilis olivat aivan sanoin kuvailemattomia. Upea keli, tehdaskiristetty Passat ja maailman kaunein tie. Tämä on matkamme ensimmäinen todellinen kyykytys kaikille kotien hiekkateiden ralli- ja muille maanteidenkuninkaille, saksan autobahnit tulevat toki hyvänä kakkosena.
Matkalla alas solan eteläpuolelle olivat hyvät neuvot tarpeen. Autoliiton kirjasen vuoristoajo-ohjeet ulkoa opeteltuna uskalsimme kohdata haasteen. Vaihdelaatikko puoliautomaatille, ja moottorijarrutus kunniaan. Emmehän haluaisi ajatua tilanteeseen, jossa jarrupolkimen voi kiehuvan jarrunesteen takia painaa pohjaan saakka. Passatin elektronisen seisontajarrun hätätilannekäyttö oli myös tarkistettu ohjekirjasta jos worst case scenaarioon jouduttaisiin.
Tie alas on yhdellä sanalla kuvattuna pelottava. Huomattavasti pohjoispuolta kapeampi tie ei pahimmillaan sallinut kuin juuri ja juuri yhden auton leveyden verran. Silloinkin vaarallisemman puolen renkaat olivat reippasti valkoisen viivan päällä. Tämä puoli on varmasti rankennettu aiemmin. Kerran pari jouduimme peruuttelemaan taaksepäin jotta vastaantulijat mahtuivat. Onneksi niitä ei, kuin sattumaa, liikaa ollut. Maisemat olivat sanomattakin edelleen käsittämättömän upeat. Vuoristoa oli silmänkantamattomiin. Kaikesta huolimatta fiilis oli aivan katossa. Tästä on maailman paras siviiliautoilu tehty ja me olimme sen keskellä.
Stelvion jälkeen matkalla Italiaan ylitimme vielä muutaman muunkin solan. Niistä ensimmäinen oli selkeästi jälkimmäistä hiihtokohteenakin toimivaa korkeampi. Tie jatkui samankaltaisena, mutta paras kuumotus oli jo poissa. Ei nämä nyt niin paljoa huonommaksi jääneet mutta eron huomasi. Italian puolella alkoi nälkä jo kummsti kurnia korkeuserojen takia matkaavia, joten paikallista herkkua pizzan muodossa naamariin. Ja pakko myöntää hyväähän se täällä on.
Pohjoisitaliassa otimme navin ohjastamana maksullisen mottoritien, joka näytti heti parasta, tai pahinta italialaista liikennekulttuuria. Millään ei ole mitään väliä, oma henki ei tuntunut, ohituksista päätellen, olevan kovinkaan kallis mutta tie oli silti erittäin hyvässä kunnossa. Huoltoasemalla tyylikkäästi pysähtyminen ja pysäköintikielletty -merkin jälkeen koko auton purkanut pariskunta herätti myös hilpeyttä. Sitä lisäämään joku peruutteli pitkät pätkät parkkipaikalla täysin väärään suuntaan vailla minkäänlaista mielenkiintoa siitä saiko niin tehdä vai ei. Just, pahoittelut nyt kaikille italia-alkuperää omaaville lukijoille jos tämä tuntuu liian pahalta dissaamiselta, mutta näyttäisi siltä että sivistyneissä maissa on tapana ottaa muut autoilijat liikkuessa huomioon, täällä ei. Täällä ei tarvitse edes vilkkua käyttää, en ihmettele, kuluuhan se käytöstä. Katsastustarkastaja kokeilee niiden toimivuuden kuitenkin joka kerta ja onhan se aivan hirveä lisäkustannuserä jo polttimon joskus joutuisi vaikka vaihtamaan!
Vaffanculo! PASKA MAA! ;p Hyvä että siellä on hyvät kelit - täällä on kylmä, sataa vettä ja syksy tulee. Muistakaa brokeback mountain, jos yöllä viluttaa.
VastaaPoistaAi nii. Jätkät kyllä unohti nyt matkasta yhden erittäin tärkeän jutun. http://pornokauppa.fi/product_details.php?p=457
VastaaPoistaHehhehheh :D
VastaaPoista