Côte d'Azur

Kesälomailun kannalta matkamme huipennus tapahtui Nizzassa perjantaista maanantaihin. Nyt nollattaisiin arkinen aherrus oikein kunnolla, puitteet ainakin olivat kunnossa.

Ranskan Rivieralle oli tosin matkaa reilusti ja ensimmäisenä navin päämääränä killui rantakaupunki Genoa. Sinne matka taittui Milanosta Italian maksullista moottoritietä pitkin. Kolme kaistaa ja reipas ajotahti siivittivät matkaamme. Genoasta otimme vain läpiajon tyyppisen maisemakatselun. Rantakaupunki on mitä ilmeisimmin keskittynyt teollisuuteen eikä meillä oikein muutenkaan ollut tänne mitään asiaa. Siispä käänsimme Kübelwagenin nokan ripeästi kohti Monacoa.  

Monacon ruhtinaskuntaan ajettiin pitkin A10-E80 tietä, joka on toistaiseksi kaunein moottoritie tällä matkalla. Ihanasti Välimeren rantaviivaa nuoleva, kaksi kaistaa suuntaansa kulkeva, mutkainen vuoristotie on todella pysähdyttävän kaunis. Tunneleita, lyhyempiä ja pidempiä, oli matkalla varovaisen arvion mukaan vähintään hieman yli 50. Välillä tie kulkee korkeilla silloilla joista on älyttömän upeat näköalat meren rannalla vuoristojen välissä oleviin toinen toistaan kutsuvampiin paratiisin tunnusmerkit täyttäviin kaupunkeihin. Todella häkellyttävä kokemus koko matka ja vauhti pysyi tien erinomaisen kunnon vuoksi reippaassa 130 km/h:ssa.

Monacoon saavuttiin iltapäivällä kolmen-neljän aikoihin. Sanomattakin on selvää, että katukuvasta näkyy ihmisten vauraus ja hyvinvointi. Ranta todellakin on täynnä toinen toistaan upeampaa huvipurtta, mikäli näistä kelluvista kerrostaloista sellaista nimitystä saa edes käyttää? Autot ovat myös upeita, en osaa sanoa montako Bentleytä, Rollsia, Porschea, BMW:tä, Mercedestä ja muuta asfalttisoturia nähtiin, laskuissa ei tahtonut pysyä mukana. Monacon kadut ovat pieniä ja nopealla näppituntumalla paljolti yksisuuntaisia. Liikenne kuitenkin kulkee näppärän tuntuisesti, kiinnostavimmissa paikoissa, kuten kasinon ympärillä näytti olevan lisäksi paikallinen poliisi ohjaamassa liikennettä. Tunneleita on myös paljon, muitakin kuin se F1:ssä Côte d'Azurin, eli Monacon katuradalla käytetty. Muoti ja ihmisten vaatetus ovat täällä, totta kai, myös viimeisintä huutoa. Kadut ovat täynnä muotivaate- ja koruliikkeitä, joihin emme uskaltautuisi astumaan edes sisälle näissä ryysyissä. Guccin tai Pradan liikkeen edestä matalaan McLareniin hyppäsi itse Lewis Hamilton ja röhäytti siviiliautonsa matalalta murahtaen käyntiin. Annoin Lewikselle kohteliaasti tietä, ihan vaan jotta hänkin joskus pääsisi kokemaan miltä suomalaisen ohittaminen tiellä tuntuu.. Harmi että bongasimme miehen vasta kun hän oli jo hyppäämässä autoonsa, olisi ollut mukava vaihtaa pari sanaa.

Lopuksi kaivelimme navista kuuluisan F1 radan alkukohdan, jotta pääsisimme kokeilemaan miten se ruuhkassa Kübelwagenilta taittuu. Valitettavasti ajauduimme ajamaan radan päinvastaisessa kiertosuunnassa, mutta upeata se oli silti. Tiukka neulansilmä on tiukka myös ihan normaalillekin autolle, pääsuoran jälkeinen ylämäki, eli meille alamäki oli valitettavasti poliisien toimesta suljettu, joten sen ajoimme seuraavaa samansuuntaista katua pitkin. Rannan shikaanit F1-radalla ovat paljolti keinotekoisesti tehtyjä, joten ajelimme rantaviivaa suunnilleen samoista kohdista. Sitten onkin jäljellä enää tunneli ja kyllä hirvittäisi ajaa siinä yhtään kovempaa kuin sallittu 50 km/h. Tunneli on todella ahdas! F1-autolla loppunopeus tunnelin suulla lähentelee kuitenkin sitä kolmea sataa, kylläpä hirvitti.

Yhteenvetona Monaco on paratiisi. Jos takataskussa tai käsilaukussa puristaa lomapakko on sinulla todennäköisesti liian vähän rahaa ja mainetta tulla tänne keikistelemään yhtään pidemmäksi aikaa. Näyttäisi siltä, että maine, kasvot, seurapiirit ja tunnettuus ovat täällä avaintekijöitä. Raha liikkuu mustan Visan tai Corporate-Amexin muodossa. Ihastuttava kaupunki, kaikesta glamourista huolimatta.

Nice

Monacosta Nizzaan on matkaa vaivaiset 20 km. Ilta alkoi kuitenkin olla jo pitkällä, kun hämärän laskeutuessa saavuimme hotellille. Kaupunki on selvästi ranskalainen eli hieman sekava, ahdas ja vaikeahko autolla ajettavaksi. Ihastuimme silti heti loputtoman pitkiin katuihin ja taloihin, ranskalaisiin parvekkeisiin ja upeisiin ikkunalautoihin kukka-asetelmineen. Kuin suoraan elokuvista ranskalaista idylliä siivitti hotellin parkissa jostain vastapäisestä huoneistosta kantautunut jazz-sävytteinen saksofoni. Kamat hotelliin, parkkihallin etsintä Kübelwagenille, nopea virkistäytyminen ja ruokaravintolan etsintä alkoi. Toistaiseksi vailla parempaa tietoa otimme suunnaksi rantaviivan. Joku rannan ravintoloista oli jo täynnä esiintyneen bändin takia, joten siirryimme seuraavaan. Meren pauhatessa illastimme viihdyttävässä merihenkisessä ravintolassa aivan rannan tuntumassa siis. Palvelu oli hyvää ja tyttö aristeli englannin kieltään vähintään yhtä paljon kuin me omaa ranskaamme. Sanavarastomme täällä on todella puutteellinen, emmekä oikeastaan osaa kuin tervehtiä ja kiittää. Kylläpä sitä välillä tuntee itsensä typeräksi vaikka kohtalaisesti on tullut koulunpenkkiä kulutettua. Eipä silti, ei haitannut menoa todellakaan missä vaiheessa, vaan aina oli kaikilla hymy korvilla meitä palvellessa ja fiilis korkealla. Ihan mieletöntä, kiitos tästä. Pekka illasti lammasta :D ja minä lohta. Palanpainikkeeksi pullo punkkua ja jälkiruuaksi tupla espressot, kyllähän näillä taas seuraavaan syöntiin jaksaa. Ruokailun päätteeksi pyörähdimme vielä vanhan kaupungin sykkeessä, mikään varsinainen bilekaupunkihan tämä ei ole, vaan ihmiset keskittyvät seurustelemaan ja istuskelemaan ravintoloissa. Kadunvarsiravintolat sulkevat pikkuhiljaa klo 23. jälkeen, yleensä viimeistään puoliltaöin. Sulkeminen aloitetaan asiakaspaikkojen vähentämisellä niin, että uusille asiakkaille ei enää löydy istumapaikkoja. Asiakaspaikan aiemmin lunastaneet palvellaan kuitenkin loppuun saakka, ja välillä terassilla voi olla vain yksi, eli sinun pöytäsi jäljellä. Joitain bilepaikkoja toki löytyy jotka ovat auki aamu neljään, osa jopa aamu seiskaan. Nizzalla ei myöskään ole varsinaista omaa cuisinea, eli keittiötä, vaan ruokaravintoloiden menut ovat sekoituksia vähän kaikkea. Varmaankin ihan ravintoloitsijan oman mielen mukaan. Ravintoloita onkin sitten joka lähtöön ja makuun. Romanttisia kattoterasseja, sympaattisia kulmakuppiloita, baareja, pubeja ja muita soittoloita ja juottoloita. Kaupunki- ja rantaloman yhdistelmää etsivälle Nizzaa voi helposti suositella. Hintataso on niin ruoassa, juomassa kuin muussakin hieman korkeahko, eikä kaupunkimiljöö välttämättä ole niitä kaikkein kauneimpia, muttei se missään tapauksessa häpeile ulkomuotoaan. Ihmisten luoma fiilis ja ranskalainen mentaliteetti tekevät Nizzasta kuitenkin ainutlaatuisen ja lumoavan. Ei ihme, että lähtiessä molempia harmitti suunnattomasti. Enkä enää ihmettele sitäkään, että meiltä tänne tehdään vuosittaisia pyhiinvaellusmatkoja mitä eriskummallisimmissa porukoissa.

Ensimmäisen täyden päivän paratiisissa aloitimme nukkumalla pitkään. Vitivalkoiset kehomme kaipasivat kipeästi väriä ja toimistorusketus pitäisi saada tasoittumaan käsivarsilta, siispä rannalle! Erotuimme varmasti joukosta koska olimme molemmat todella valkoisia, ja tästä syystä oli varmasti oikea ratkaisu antaa pahimman auringon paisteen jo hieman laantua ennen ulkoilua. Suunnistimme suoraan rantaan tutkimatta tilannetta sen kummemmin, summamutikassa valitun ravintolan privaattirantsun tuolipaikan hinta sai kyllä molemmat yskäisemään. Kaksi aurinkotuolia + aurinkovarjo 34 EUR. Hups, viimeistään tässä kohdassa ymmärsimme, että ei tämä todellakaan ole niitä kaikkein edullisimpia matkakohteita. ”Rahalla saa ja hevosella pääsee” sanoo äitikin aina, ja tätä vartenhan tässä töissä kaamoksessa käydään. Paikka oli täysi lottovoitto! Tosi mukava rantapoika varmisti jatkuvalla syötöllä, että meillä oli mahdollisimman mukavaa ja olutta tilatessa ei pojalla kauaa nokka tuhissut, kun jääkylmät huurteiset olivat jo pehmeillä patjoilla varustettujen rantatuoliemme välisellä pöydällä. Suihkut, vessat ja ravintolan puoleiset tilat olivat todella hyvässä ja viihtyisässä kunnossa. Lisäksi kaikkea mitä voisit kuvitella rannalla tarvitsevan, oli myynnissä.                

Lääkärin määräyksestä: keskivaikeaan ja vaikeaan koti-ikävään. 50 cl, nautitaan oraaliteitse.

Nizzan rantaviiva, ainakin niiltä osin missä me aikaamme vietimme, on Gardajärven tapaan täynnä sellaista sileäksi hioutunutta pyöreätä isompaa ja pienempää kiveä, jolla askeltaminen aristaa hieman. Meille siirtymät mereen oli kuitenkin päällystetty matolla, jotta olisi mahdollisimman mukava lähteä välillä pulikoimaan. Ja sitähän me tehtiin, oikein nuoruuden innolla! Rannalle oli rakennettu jopa laituri, josta pääsi tikapuita pitkin uimaan niin halutessaan. Vesi on kirkasta ja sinne mennessä se tuntuu aluksi juuri mukavan vilpoiselta, vaikkei se missään tapauksessa kylmää ole. Merenkäynti ja aallot vahvistuvat iltaa kohden ja rannassa pauhaavat vaahtopäät pystyvät, niin halutessaan, jopa kaatamaan varomattomamman voimallaan. Rantsussa on silti tosi kiva lillua veden voiman heiteltävänä. Rantavahdilta otimme lainaksi kelluvat lautat joilla lilluttiin vähän kauemmaksi rannasta sukeltelemaan ja pöljäilemään. Mukavaa, ja viimeinkin, ah, niin kovin rentouttavaa.

Nälkä iski ennen pitkää, mutta tähänkin löytyi lääkkeet läheltä. Rantapoika toi menun tarkasteltavaksi. Tilasimme maukkaat salaatit, mulle kanatandoori- ja Pekalle prosciuttosalaatti. Aloin kaivamaan kuvetta ruokien saapuessa, mutta poika totesi avanneensa meille piikin ja kysäisi vielä, että tuodaanko kenties lisää olutta? Elämä osaa joskus olla todella ihanaa, tällaista lomailun kuulukin olla. Rantailun jälkeen käveleskelimme takaisin hotellille suihkuun ja chillailemaan mm. kaupungin ostoskadun Avenue Jean Médecin kautta. Valitettavasti ihan hirveästi ostettavaa vaatetta ei tuntunut löytyvän ja ylipäätään tarjonta miehille tuntui olevan niukkaa. Naisillehan täällä olisi vaikka ja mitä. Upeita mekkoja, hameita, kenkiä, koruja, mitä vain! Mutta tämmöinen rivakasti keski-ikäistyvä keskivartalo on selkeästi haaste sutjakalle ranskalaismuodille, harmi. Illalla hyökkäilimme vielä hotellin kautta kaupungille. Niukin naukin saimme syötyä pihvit jossain vanhan kaupungin laidan ravintolassa. Molemmat olimme aivan poikki päivän kävelyistä ja saamamme aurinko vei varmasti leijonan osan jaksamisesta. Nukkumaan siis, hymy huulilla.

Toinen päivä sai hyvin samanlaisen sisällön ensimmäisen kanssa. Liikkeelle lähdettiin aiemmin ja otimme kulkupeliksi läheisen ratikan. Ja nyt taas Helsingin kaupungin kunnanvaltuustoon ja kaupungin liikennevirastoon terveiset; Tulkaahan, vaikka niillä meidän maksamilla verorahoilla, tänne katsomaan minkälainen on oikea raitiovaunu ja miten julkinen liikenne tulee hoitaa! Yhdensuuntainen matka 1 EUR, koko päivä 4 EUR ja sitä rataa. Ratikasta lähtee juuri ja juuri ääntä sen liikkuessa. Vaunu on vähintään 2,5 kertaa niin leveä, ja koko härdelli tuplasti pitempi kuin meillä. Ja ilmastoitu! Ei pääse kuskikaan sammumaan rattiin, sen verran hyvin oli koppi auringolta suojattu tummennetuilla laseilla. Lisäksi ratikka on nätin näköinen katsellakin. Harmillisesti muutama pysäkki oli aavistuksen, autokaistojen pakottamana toki, liian ahtaita tälle määrälle kyyditettäviä. Toinen liikennejärjestelyistä silmiinpistävä seikka on kaupunkia halkovan leveän moottoritien rakentaminen sillaksi rautatiekiskojen yläpuolelle. Nerokasta ja erittäin toimivaa, eikä ole keltään pois!                            
Toinen päivä vietettiin siis myös rannalla, Pekka vähän yskähteli tupakka-askien hintoja, parhaimmillaan toppa maksoi 8,20 EUR. Valitsimme toisen privaattirannan, vaikka eilisen rannan poika otti lähtiessä meiltä varauksen tälle päivälle ja lupasi että katsoisi meille paikat jopa ihan ensimmäisestä rivistä. Ilmeisesti tippasimme tarpeeksi ;) Ei ollut väliä käytimmekö varauksen vai emme joten valitsimme toisen. Tuolit + varjo ~25EUR ja eron huomasi kyllä ihan kaikessa, ei läheskään niin nopea palvelu, vähän kehnommat suihkut ja muut tilat, rahalla siis selkeästi saa enemmän. Emme silti valittaneet, mukava ranta oli tämäkin, joten ei muuta kuin brunaaaaa!

Useasti tällä reissulla olemme törmänneet fiilikseen aivan kuin olisimme illalla liikkeellä vähän myöhässä. Pohjoisen mentaliteetti kukkua yöt ja nukkua päivät ei sovi tännekään ja tämän seikan päätimme korjata tänään. Hyvissä ajoin juuri auringon laskettua liikkeelle hotellilta ja jälleen sai tämä kaupunki kyllä täydet pisteet fiiliksestä. Oli tosi kiva luikerrella vanhankaupungin katuja ja seikkailla ihmisvilinässä. Lopulta otimme vain jonkun ravintolan jossa oli sopivasti meille pöytä vapaana ja istuimme syömään. Molemmille paksut Entrecôte-pihvit mediumina eteen ja totta kai, pullo punkkua kyytipojaksi. Jälkkäriksi Creme Brule ja joku mansikkarahkahässäkkä tupla espressoilla tietysti. Suosittelen kaikille kotikokeille sinne sohvien nurkkiin tulla kokeilemaan. Erittäin maittavan illastamisen jälkeen lähdimme vielä syvemmälle tutkimaan vanhaa kaupunkia. Ja löytyihän sieltä mahtavaa menoa. Livepumppuja tuntui olevan musisoimassa siellä täällä, erityisesti mieleen jäi vanhempia rock-covereita soittava poikaporukka jolla oli ihan koko baari hallussa aivan koko ajan. Baarimikot kaatoivat drinkkiä vapaalla kädellä vaatteet aivan viinaksista märkinä. Täällä Gin Tonic on selkeästi “a hint of tonic with a lot of gin” ja maistuuhan se meille niinkin tarjoiltuna.

Ranska on kyllä ihana kieli kuunnella ja välillä melkein toivoimmekin vahingossa jopa suututtavamme jonkun paikallisen, ihan vain jotta saisi kuunnella lisää. Puhe ja kielen ääntäminen kuulostavat lähinnä verbaaliselta tanssilta, josta ei tahdo ymmärtää sanaakaan. Au revoir!

Kübbis parkissa ranskalaiseen tyyliin, hätävilkut päällä kahden suojatien yli.

Onko mahdollista siirtyä aurinkorannalta lumisateeseen? Miten voimakaksikko sen teki ja miksi?
Stay tuned!