Hitler kuulee Voimakaksikon Euroturneesta!

Belgium - F1 Circuit de Spa-Francorchamps

Autourheilupainotteinen kolmas lomaviikkomme sai arvoisensa päätöksen sunnuntain Belgian F1-osakilpailun seuraamisen myötä. Pieni Francorchampsin kylä Itä-Belgiassa on kyllä aivan sekaisin pitkän viikonlopun aikana kun F1-sirkus ja pienemmät GP2 sekä GP3 -luokat tänne iskevät. Poliisi on tehnyt paljon liikennejärjestelyjä kylässä ja kaikki pienemmät tiet moottoriradan ympärillä on muutettu yksisuuntaisiksi. Me leiriydyimme radasta kilometrin päässä olevalle leirintäalueelle, joka oli jonkun maanomistajan business tahkota vähän ylimääräistä rahaa. Tosi mukava paikka ja formulafiilis oli käsin kosketeltavissa koko ajan.

Leirin kasaamisen jälkeen pyörähdimme kylän keskustassa 250 metrin päässä jalkaisin hakemassa vähän kisajuomaa. Sympaattisesta ravintolasta, jonka yhteydessä oleva erillinen huone toimi pienenä ruokatavarakauppana, myi koreittain vaaleata Belgialaista Jupiler lageria (5,2 %) pulloineen hintaan 16,90 EUR. Korin ja hylsyt palauttamalla irtoaisi vielä 4,5 egeä pantteja. Pullolle siis hintaa rapiat 50 senttiä ja oli muuten hyvvee. Takaisin leirinnässä aika-ajoja seuraamassa olleet naapurit olivat pikkuhiljaa palanneet ja bongailivat jo kaukaa sinivalkoiset lippumme ja automme rekisterikilvet. Pian meidän leiriin tulikin ympärille kämppäytyneitä F1-faneja juttusille. Kehuivat Kimiä ja Lotusta auliisti ja rupateltiin mukavassa hengessä niitä näitä mm. kotimaidemme eroista auto- ja liikennekulttuurista aina käytöstapoihin saakka. Myös hintatasoa vertailtiin paljon. Saksalaisia, ranskalaisia, brittejä ja jopa ruotsalaisia pyörähti meitä tervehtimässä. Mahtavaa! Illanmittaan lähimmille naapureille tarjoiltiin olutta ja saatiin vaihtokauppana porukoiden paikalle kotoaan roudaamia paikallisia oluita.

Räväkästi viilenevä ilma ei tuntunut haittaavan fanikansaa. Jossain vaiheessa teltallemme eksyi jopa suomalainen pariskunta Kemistä. Eipä ollut riemulla rajaa, kun pääsi rupattelemaan suomeksi välillä muidenkin, kuin Pekan kanssa kaksin. Illan edelleen viiletessä tarjoiltiin koti-ikäväpullosta kierros naapuriteltan saksalaisille ja Ferrarin VIP-lipun työpaikaltaan Shellistä, kuin sattuman kaupalla, saaneelle ranskalaiselle pojalle. Vähän puolenyön jälkeen ensin sammuivat ranskalaiset. Lähes heti perään britit (tämä tuli oli toimitukselle hienoisena yllätyksenä) ja sitten vasta ruotsalaiset ja saksalaiset. Pian huomasimmekin istuvamme viimeisinä meidän teltalla suomalaispariskunnan kanssa sumppia keitellen ja koti-ikäväpulloa tuhoten, oikein mukavaa oli.

Yö oli siis todella kylmä, joten ihan hirveästi ei saanut makuupussissa unta. Eipä haittaa, kisafiilis oli todella korkealla, olihan tämä molemmille ensimmäinen F1 live-kokemus. Leirinnästä siirryttiin sukkulabussilla alueelle ja ostettiin bronze-liput. 120 euron arvoisella piletillä sai vapaasti tallustella alueella, mutta Silver- tai Gold-tason katsomoihin ei ollut asiaa. Kisa-alueella oli kaikkien tallien fanimyymälät, josta tietysti kunnostettiin varustusta Lotuksen fanikamalla. Lippis ja paita vaivaiset 110 EUR. Valitettavasti Kimin numeroa 9 kantavat lippikset olivat jo loppuneet.

Kisan seuraamista varten valitsemme paikan radan puolivälin tienoilta. Kohta, josta näki sekä nopean vasemmalle alamäkeen taittavan mutkakaksikon, pienen suoranpätkän, sekä räväkän muutaman vaihteen alaspäin tiputettavan jarrutuksen ennen oikealle kääntyvää mutkaa valikoitui näytöksen seuraamispaikaksi. Ehkäpä senkin takia, että hyvän yleiskuvan kisatilanteesta saisi radan vastakkaisella puolella olevalta jättiscreeniltä. Suomenaikaa puoli kolmelta (paikallista aikaa 13:30) autot ajoivat muutaman lämmittelykierroksen ja asettuivat niiden päätteeksi aika-ajon tuloksien mukaiseen lähtöjärjestykseen pääsuoralle. Jo tässä vaiheessa oli hymy jälleen herkässä, autoista lähtevä ääni on todella uskomaton ja jos nyt mentiin vielä edes puolta kisavauhdista niin mitä se on sitten kun painellaan urkuauki? Odottavan aika tuntui pitkältä, mutta lopulta autot lähtivät lämmittelykierrokselle. Räikkösen aika-ajosijoitus oli 4. mutta kolmanneksi nopeimman kierroksen ajanut Maldonado??? tiputettiin rangaistuksen vuoksi pitkälle alaspäin lähtöruudukossa. Näin Kimin lähtöasetelmat vain paranivat, kun hän pääsi lähtemään matkaan samalta puolelta paalulle ajaneen Jenson Buttonin kanssa. Lämmittelykierroksella katsojat hurrasivat omia suosikkejaan ja meteli oli sen mukainen. F1-auton heijaava liike on todella räväkkä kuljettajan lämmittäessä renkaita ennen starttia. TV-kuva pehmentää tätä paljon. Vihdoin viimeisetkin autot ottivat paikkansa lähtöruudussa lämmittelyn jälkeen ja lähtövalot yksi toisensa jälkeen syttyivät. Fiilis oli ihan mieletön yleisön hiljentyessä jännittämään lähtöä. Viimeinenkin lähtövalo syttyi ja pystyimme kuulemaan autojen moottoreiden revityksen omille paikoille saakka, vaikka korvatulpat olivat, totta kai, korvissa. Käsittämätön meteli! Sitten kaikki valot sammuivat ja autot ampuivat liikkeelle. Span radan lähtösuoran jälkeinen ensimmäinen mutka on todella tiukka ja ahdas. Se kääntyy yli 90 astetta ja on siten todellinen haaste kuljettajille. Autot vaihtoivat räväkästi paikkaa lähtösuoralla ja seurasimme tapahtumia pelokkaina ruudulta. Räikkönen näytti pääsevän hyvin vauhtiin ja juuri hänen taittaessaan oman ajokkinsa keulaa ensimmäiseen mutkaan rymisi auton takana oikein tosissaan! Kylläpä pelotti. En ole tarkistanut, mutta videohidastuksista katsottuna aiemmin Monacossa näkemämme Hamilton oli mitä ilmeisesti ohjastanut oman ajokkinsa vasemman eturenkaan, Räikkösen tallikaveri Roman Grosjeanin, oikean puolen renkaiden väliin. Lopulta Lewiksen eturengas kilkkasi Romanin takarenkaaseen tehden miehen autosta raketin ja kuljettajasta matkustajan. Vielä kun yhtälöön lisää sen että nämä autot ehtivät pienelläkin suoralla kerätä paikaltaan vauhtia pitkälle toistasataa km/h on selvää, että ilmalentoon lähtiessä matka jatkuu ja pitkään. Todellinen vaaranpaikka syntyy sitten etummaisten autojen jarruttaessa ensimmäiseen mutkaan ja näytti siltä, että Grosjeanin laskeutuminen Alonson auton päälle ei ollut kovin kaukana Alonson kypärästä. Huhhuh mikä sotku ja mikä parasta monta kovaa ja maailmanmestaruudesta pisteiden valossa kilpailevaa kuljettajaa heti ulkona kisasta kun Alonson, Hamiltonin ja niin ikään Grosjeanin matka päättyi tähän ensimmäiseen mutkaan. Britit katsomossa syyttivät totta kai Grosjeania, mutta kyllä tosiaan näkisin että näissä tilanteissa syy on sen joka oman renkaansa väliin työntää. Kuljettaja ei voi nähdä omien takarenkaidensa etupuolelle mutta eturenkaidensa paikan hänen tulisi pystyä näkemään. Turva-auto tuli välittömästi radalle ensimmäiset kierrokset ajettiinkin sitten sen takana. Kisa jatkui normaalisti kun ensimmäinen mutka oli saatu siivottua. Pistimme merkille että kärkiautoista Räikkönen oli ainoa joka ei turva-auton takana lämmitellyt renkaitaan lainkaan. (EDIT: Myöhemmin netistä selvisi että Roman Grosjean sai yhden GP:n mittaisen ajokiellon alkurytäkästä, mielestäni erittäin väärä tuomio).

Autoista lähtevä ääni niiden ajaessa ohi on lähes mahdotonta kuvailla. Se alkaa auton lähestyessä voimakkaana vähän hyttysen ininää muistuttavana äänenä ja viiltää todella korvia halkovasti auton ohittaessa. Ilma värisee hurjasti ja auton aiheuttaman äänen voi jopa tuntea sen rikkoessa ilmamassaa mennessään. Pakoäänet murisevat voimakkaasti kun vaihteet tipahtelevat pienemmälle. Autojen tanssia radalla on todella upeaa seurata ja todellakin siinä vaiheessa kun meikäläinen seisoisi jo jarrulla mutkaan tultaessa iskevät kuskit vielä suurempaa vaihdetta sisään. Pito on aivan käsittämätön, eikä sitä tahdo vieläkään uskoa todeksi vaikka on omin silmin nähnyt. TV-kuva ei kunnioita näitä autourheilun todellisen kuninkuusluokan petoja lainkaan.

Jäämies veivaa.

Kimin loppukisa oli keskivahva esitys, johon The King of Spa -nimen neljällä voitollaan aikoinaan saanut oli itse varmasti kovin pettynyt. Ymmärtäähän sen kun voitosta ajetaan. Kisan loppupuolella Michael Schumacher ja Kimi ajoivat hetken kilpaa kolmannesta sijasta. Saksalainen onnistui ohittamaan Kimin tiputtaen hänet neljänneksi ja saksalaisfanit ympärillämme alkoivat ilkkua leikkisästi meille. Kimi onneksi korjasi tilanteen muutamaa kierrosta myöhemmin todella upealle ja rohkealla ohituksella radan nopeimmassa ja vaativimmassa kohdassa. Ohituksen jälkeen Kimi otti vielä kohtuullisen kaulan Schumiin. Mahtava ohitus, vaikkakin taisi tulla avattavan takasiiven avulla DRS-alueella. Pudottelimme välittömästi saksalaisfanit takaisin maanpinnalle antamalla samalla mitalla takaisin..

Kimi oli siis lopulta kolmas. Kisan voitti paalulta Button ja Vettel kurvaili todella upealla suorituksellaan lähtöruudusta 10 toiseksi.

Hyvä Suomi, hyvä Mika Häkkinen!

Radalle.euro

Stuttgartista lähtiessä oli jännityksen täyteläinen fiilis. Jos päivän kulku menisi alun perin suunnitellun mukaisesti, toisivat seuraavat kilometrit meille ikimuistoisia kokemuksia. Kokemuksia, joista olen unelmoinut jo pitkään.

Hockenheim

Matkalla määräpäähän ensimmäinen etappi oli, mikäpä muukaan kuin Formula 1 gladiaattoreidenkin Colosseumina useasti nähty Hockenheimring! Kompleksi on valtaisa, mutta fiilis rataa ympäröivistä rakennuksista ja kojuista kielii hieman siitä, että tämä paikka olisi pikkuhiljaa jätetty jo oman onnensa nojaan. Kyllähän täällä edelleenkin kilpaa ajetaan, joten ihmettelimme julkisivun kuntoa. Kiersimme radan viimeisien mutkien katsomoon autolla ja nousimme lehtereille katsomaan menoa. Rataa kiertämässä olivat muutamat Ferrarit ja Porschet, sekä lisäksi jotain kilpureita. Ferrarille kellotin kännykällä kierrosajaksi jotain minuutti 30 sekunnin luokkaa, mikä taitaa olla kohtalaisen hyvä laptime tehdasautolle tällä radalla.

Nürburgring Nordschleife

Hockenheimista matka jatkui kohti legendaarista Nürburgring-rataa. Tämähän on myös tunnettu F1-rata, mutta lisäksi radasta on olemassa mahtava 20,8 km pitkä Nordschlefe-nimeä kantava osuus. Green Hell – lempinimeäkin kantava rataosuus on kaikkea muuta kuin helvetti. Tätä rataa on tahkottu kotosalla autopeleissä vaikka ja kuinka paljon, mutta silti se yllättää monimuotoisuudellaan. Fiilis oli todella korkealla ja adrenaliini täytti kehon molemmilla jo heti kun varikkoalueelle päästiin. Upeita vauhdikkaita autoja joka puolella ja lisäksi meidän Kübeli! Rata on auki yleisölle erillisen aikataulun mukaisesti, tänään klo 17–19. Yksi ratakierros omalla autolla maksaa 26 EUR, ja rataolot on järjestetty niin, että jokaisen kierroksen jälkeen tulee palata varikkoalueelle. Ajoimme molemmat kierroksen, minä aloitin, sillä Pekka ei tunne rataa edes sitä vähää mitä minä. Radalla pätevät herrasmiesmäiset turvallisuussäännöt. Hitaamman auton tulee ajaa oikeaan reunaan ja nopeampi ohittaa siis tutusti vasemmalta. Meidät ohitettiin toki monesti. Täydessä sotavarustuksessa ollut Kübel ei tieteenkään ollut mikään järkivalinta tälle radalle, mutta parasta mihin meillä oli nyt mahdollisuuksia. Tehdaskiristeinen alusta ja leveät 235:t renkaat antoivat kyllä kaikkensa. Anteeksi nyt kaikilta Radalle.committelijoilta ja muilta Ahveniston nylkyttäjiltä; tämä rata ja fiilis kannattaa käydä kokemassa! Auto ja varsinkin kuljettaja joutuu kunnon koetukselle ja hymy on todella herkässä setin jälkeen. Ihana rata ja vaikka Gran Turismo 5:n mallintajat ovatkin tehneet mainiota työtä, on myönnettävä, että todellisuus todella on jotain aivan muuta. Se on koko radan mitalta täyttä vääntöä ja huikeata ajoa, autourheilun parasta antia, taivas neljän pyörän alla. Huikeita nousuja ja laskuja. Tiukkoja, kallistettuja mutkia, sekä mahtavia kanttareiden ylityksiä. Nopeita mutkia ja tiukkoja jarrutuksia. Rata on todella uskomaton ja viimeisen päälle hyvässä kunnossa. Tänne on pakko päästä joskus toistamiseen!

Ratakierrosten jälkeen istuttiin molemmat puolisentuntia hiljaa. Käsittämätön virne kasvoilla annettiin adrenaliinin laantua ja nautittiin mielettömästä fiiliksestä. Tässä mentaalisessa tilassa ei millään olisi kyllä normaalin liikenteen sekaan uskaltanutkaan, tai ajokortille olisi varmasti nopeasti voinut heittää hyvästit.

Fiilistelyn jälkeen kurvailimme Cologneen (Köln) leireilemään pariksi yöksi.

Köln

Colognessa ei tehty oikeastaan yhtään mitään. Kaupunki jää kokemistamme kauneudessaan pikkaisen keskitason alapuolelle, eikä sillä meille ole paljoa tarjottavaa muutenkaan. Tuomiokirkko Dom vetelee mahtipontisessa tyylikkyydessään samoille kalkkiviivoille Milanon serkku Duomon kanssa. Kaupunki tuntuu kiireiseltä ja yöelämää kyllä kehutaan. Palvelu on surkuhupaisaa, edes nuoret eivät tunnu ymmärtävään englantia. Colognen kävely- ja shoppailukatu on melko nopsaan koluttu. Hard Rock Cafesta paidat kyytiin ja takaisin leirintään rentoutumaan.

Blogia perkele!

Kölnistä lähdettiin hieman väsyneenä liikkeelle. Blogia väsätessä meni melko myöhään ja leirinnän keittokatoksessa tehdyn työn tuli ensin keskeyttämään kolmen kundin porukka aivan räkäkännissä. Pojat olivat olleet kannustamassa Stuttgartilaista jalkapallojoukkuetta ja sima oli maistunut. Futisfaneille tuttuun tyyliin ääntä lähti, ja pian leirinnän omistaja tulikin saksanpaimenkoiransa turvin ajamaan meidät kaikki pois keittiöstä. Helvetti, mehän oltiin ihan nätisti, mutta kun yks mokaa niin kaikkia rangaistaan.

Pojat olivat ihan mukavia kaikesta huolimatta ja kutsuivat meidät vielä teltalleen grillailemaan ja juttelemaan mukavia. Ne saksalaiset jotka osaavat englantia ovat siitä kivoja, että ymmärtävät itsekin puhuvansa sitä vain välttävästi. Ilmeisesti syynä on se, että kaikki TV-ohjelmatkin yhä edelleen dubataan täällä. Niinpä nuoriso on innoissaan tavatessaan ketä hyvänsä, jonka kanssa kielipäätä pystyy teroittamaan. Jalkapallopojistakin yksi porisi koko ajan, ja ihan mistä aiheesta tahansa. Pahoitteli omaa kieltään ja kiitteli hyvästä reenistä. Ja totta se onkin, kuten aiemmin sanoin, oli melko vaikeata saada kunnollista palvelua huoltamoilla, ravintoloissa ja kaupungilla. Koko ajan tuntui että vähintään myyjä tai me oltiin aivan pihalla ostotapahtuman kulusta.

Kölnin kaupunki on sen todennut että parempi näin.

Olivatko tässä Voimakaksikon reissun parhaat kyydit? Mikä on jatkon rengastaktiikka ja kuka törmäsi keneen?

Chamonix Mont Blanc, Sveitsi ja Stuttgart extravaganza

Chamonix

Nicen paratiisi sai jäädä taakse, kun Kübelin navi osoitti kohti Italian luoteisnurkkaa, jonne kuitenkin siirryimme ranskalasia moottoriteitä pitkin. Tiet ovat mitä mainioimmassa kunnossa ja halkovat enimmäkseen nättiä ranskalaista maalaismaisemaa. Välistä reitille osuu pieniä kaupunkeja ja kyliä. Ainoa harmillinen asia Ranskan tiestössä on hinta. Tie tulleja on jatkuvasti ja hinta on kova. Yhteensä tähän n. 450 km:n matkaan upposi tietullieuroja liki 100 kpl. Auts. Kolme kaistaa suuntaansa siivittää kyllä matkantekoa nopeasti, harmi ettei täällä saa ajaa saksalaisittain, vaan nopeus on pidettävä 130–140 km/h:n tuntumassa.

Mitä lähemmäs Chamonixia pääsimme sitä alppimaisemmaksi maisema ja rakennukset vaihtuivat. Nälkä kurni ja söimme matkalla jossain pikkukylän todella sympaattisessa jodlausravintolassa jotain kolmen paikallisen juuston sekoitusta olevat lämpimät ruuat. Makuja lautaselle perunoiden ja salaatin sekaan oli saatu valtavasti ja voin helposti suositella maukkaita vuohenjuustoja kaikille kotikulinaristeille. Harmi, ettei näitä kukaan porttaa kotiin!

Perillä Chamonixissa majoittauduimme paikallisen skiresortin hotlaan, josta aika oli jättänyt jo kauan kauan sitten. Mont Blanc, Monte Bianco (Italian), eli White Mountain - Valkoinen vuori lankesi varjonsa hotellimme ylle. Ajoissa nukkumaan, aamulla alkaisi valloitus! 4810,45 metriä odotti meitä. Tämähän ei valitettavasti ole koko totuus, sillä hän joka Mont Blancille halajaa, saa kiivetä sinne ihan itse. Ulkoiluhenkisiä nuorehkoja miehiähän me olemme, mutta valikoimme valloitukseen silti hieman helpomman keinon. Mont Blancin vieressä on n. 1000 metriä matalampi nyppylä, Aiguille du Midi (3842 m) ja sen valloittamiseen tarvitsee vain nousta köysiradan, eli kaapelin varassa kelluvaan hissiin. Yhden henkilön matka ylös ja takaisin maksaa 46 EUR, ja nousu tapahtuu kahdella hissillä. Hytti lastataan aina ääriään myöten täyteen ja tämä lisää kummasti fiilistä, kun koppi alkaa heijaamaan tukipylvään ohitettuaan.. Vähän reilu puolenvälin jälkeen on tasaisempi kohta, jossa hissiä tulee vaihtaa. Samalla voi toki jäädä myös puoleen väliin hengailemaan, ravintolahan täältäkin löytyi. Ja vapaana juoksentelevia vuohia.. :) Toinen hissinousu tapahtuu samanlaisella kopilla. Nousu on lyhyempi mutta monin kerroin jyrkempi. Ikijää peittää maan nopeasti ja siellä täällä näkyi kolmen-neljän hengen porukoita toisiinsa köytettyinä vaeltamassa. Ylhäälle on rakennettu, osittain kallion sisään ja osittain sen reunoille useita maisematerasseja, joilta ylhäältä aukeavaa maisemaa ja ympäröiviä vuoria voi tarkastella. Mont Blanc erottuu kyllä helposti edukseen, vaikkei nämä viereisetkään mitään ihan kääpiöitä ole. Näkymä on huikea ja sattuipa vielä kivasti kun ensimmäinen ylhäällä vietetty tunti meni kirkkaassa säässä. Sitten iski niin sakea sumu, ettei viereisiäkään vuoria enää juurikaan näkynyt. Pakko myöntää, että vaikken varsinaisesti tunnustakaan potevani korkeanpaikankammoa teki sumu tilanteesta silti helpomman. Eri tasanteilla liikkuminen portaita pitkin näissä korkeuksissa ottaa käy kunnon päälle ihan erilailla kuin lähempänä merenpintaa, tai siltä se ainakin tuntui molempien puuskuttaessa pieniäkin nousuja. Ylhäällä on lisäksi kunnon ravintola ja sanomattakin on varmasti selvää että siinä ikkunapaikalla illastaessa ei jää maisemoinnista kiinni.. 

Takaisin alhaalla maistelimme ravintolasta vielä lisää juustoisia lämpimiä herkkuja ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa määränpäätä, Sveitsiä. Oli pitkästä aikaa taas mukava ajella kapeita vuoristopätkiä, tuntui melkein huvittavalta kun on käynyt Stelviossa harjoittelemassa ja homma sujui jo varsin sutjakkaasti.

Zurich, Switzerland

Heti Sveitsin rajan ylitettyä alkoi mainospuheet seuraavasta tuulilasiin kiinnitettävästä tarrasta. Kyseessä on tällä kertaa Sveitsin moottoritiemaksu, joka suoritetaan siis kertalaukauksena. 37 EUR per kuluva vuosi, ei muita vaihtoehtoja. Hampaita kiristellen taalat tiskiin, onneksi tämän pystyi vielä maksamaan euroilla, sillä Frangeja ei ollut etukäteen vaihdettuina. Kübelin tuulilasi alkaa olla nyt niin täynnä erilaisia stickereitä, että paikallisen Tiimarin kiiltokuvatarjonta on pientä tähän verrattuna. 

Sveitsin tiet ovat myös hyvässä kunnossa ja maisema tasoittuu nopeasti. Peltopinta-alaa ja tuulivoimaloita on paljon. Harmiksi sveitsiläinen liikennekulttuuri on jostain syystä käsittämätön. Autokannasta huomaa, että asukkailla on millä mällätä. BMW X6 on täällä vaimon kauppakassi, mutta moottoriteillä ajetaan 130 km/h tunnissa, Piste. Siis mitäh? Huippukuntoiset tiet ja upeat, suorituskykyiset autot, mutta sveitsiläisellä eleganttiudella kiltisti nopeusrajoitusten sallimissa puitteissa. Öööö, haloo, olisko aika katsoa ympäröivistä valtakunnista edes vähän mallia?

Liikennekäyttäytyminen on kyllä vertaansa vailla, ehkä jopa Saksalaista mentaliteettia kohteliaampaa. Muita autokuntia, jopa FIN-kilvissä liikkuvia, arvostetaan tiellä ja tilaa tehdään tarvittaessa. Perillä Zürichissä scouttaamamme Omppuhotellin kaltainen yösija olikin valitettavasti täynnä, ja jouduimme etsimään pikaisesti jota muuta. Best Western -hotelli löytyi kivuttomasti, mutta sekin oli jo niin täynnä että heillä oli vapaana enää vain hieman arvokkaampia kokonaisia huoneistoja. Sellainen sitten.

Aamulla suunnistimme kohti keskustaa tuhlaaman hotellin respassa 100 Eurolla vaihdettuja Sveitsin Frangeja. Tässä rahayksikössä ei AD:lla ole ollut tylsä päivä näitä seteleitä piirtäessä. Setelit ovat niin kauniita että niitä harmittaa jopa käyttää. Tuijottelin ensimmäistä saamaamme seteliä niin monttu auki, että hotellin respa repesi oikein nauramaan. Värien kirjo on kaikissa seteleissä aivan ällistyttävä. Kolikotkin ovat upeita! Jos oma euromme lähitulevaisuudessa muuttuu, kannattaa täältä ehdottomasti plagioida uutta suuntaa! Respan äijän kanssa käytiin ehkä yksi parhaista spontaaneista keskusteluista vähään aikaan. Huoneessamme oli vain yksi parivuoden (lue: jättisänky) ja kundi päätti että sinnehän pitää saada toinen vuode ja lähetti jotkin palvelustytöt asiaa toimittamaan. Paperityöt saatiin siinä tehtyä ja kundi totesi että kestää vielä noin viitisen minuuttia naisilta valmistella huonetta. Tähän Pekka totesi tyynesti lontooksi, että 'jaa naisia meidän huoneessa? That'll be the first time..'. Kiäh kiäh.. 

Zurich on mukavan tuntuinen kaupunki ja kuin tehty autoille, täällä on kiva ajaa ja asiaan on selkeästi paneuduttu kaupunkisuunnittelussa sen vaatimalla hartaudella. Businessmaisen luonteensa johdosta kaduilla kulkee lähestulkoon pelkkää pukumiestä ja kotelomekkoa.

Stuttgart

Muutaman tunnin Zurich-hengailun jälkeen lähdimme pudottelemaan kohti Stuttgartia. Sveitsin ja Saksan raja saavutettiin melko nopsaan, Sveitsihän ei maantieteellisesti ole mikään jättiläinen. Rajalla muutoksen huomaa heti, kun kehoitetun nopeusrajoituksen päättymisestä kertova merkki tulee vastaan. Autot ampuvat, kuin tykin suusta, ja keräävät kunnioitettavat keskituntinopeuden. Oma matkavauhtimme on Saksassa ollut n. 160–180 km/h, osalle muista tielläliikkujista olemme silti täysin vastaantulijoita ja taustapeileihin on vasemmanpuoleisella kaistalla syytä vilkuilla useasti. Maisema vaihtuu ja matka etenee lupsakasti. 

Stuttgartista olimme etukäteen valikoineet leirintäalueen joka osoittautui todella mukavaksi paikaksi. MercedesStrassella ;) sijaitseva Campingplatz oli edullinen ja meidät vastaanottanut rouvashenkilö puhui riittävällä tasolla englantia jotta kaikki tarpeellinen tieto alueesta saatiin. Valitettavasti netti ei täällä toiminut lainkaan. Leirinnän reunalla oli mukava baari jonka isäntä oli varsinainen showmies. Istuskeli pitkät pätkät meidän kanssa pöydässä ja maistelimme erilaisia paikallisia oluita. Erityisesti maininnan arvoinen oli Stuttgartin oman, Octoberfestin tyyppisen juhlan erikoisolut jota hän oli onnistunut jostain saamaan. Juhla olisi alkanut leirinnän vieressä vasta parin viikon kuluttua ja tämä juomamme mallas oli jotain pelkästään juhlaan varten pullotettua erää. Mies tarjoili meille myös omaan laskuunsa jotain hieman Koskenkorvan tyyppistä viinaa, joten vastuuntuntoisina kannoimme illan pimetessä pöytään oman koti-ikävä pullomme ja tarjoilimme nägäräiset meidän tyyliin takaisin. Kossu teki mieheen lähtemättömän vaikutuksen vaikka moittikin hieman alun korventavaa fiilistä :D

Illan aikana saimme pyykit jälleen pestyä ja mikä hienointa, löytyi leirinnän pyykkituvasta myös kuivausrummut! Saksalainen on aina saksalainen, tätä herkkuahan ei Italiassa ollut.

Stuttgartissa ei paljon nähtävää ole, joten siivutimme kaupungin täysin. Seuraavan päivän illaksi meillä oli suuria suunnitelmia ja ajo oli pitkä. Baarin pitäjä kertoi, että autoja täällä kannattaakin ostella, ei juuri muuta!

Mikä on tämä suuren suuri suunnitelma? Miksi seuraavassa postauksessa on niin paljon kanttareita? Kuka ajoi ja ketä? 

Mitä helv..? Stay.. tai ole sieni.